"Älyllinen rehellisyys kauniiden tunteiden sijaan"

Filosofi ja kognition tutkija Thomas Metzinger vaatii uutta tietoisuuskulttuuria

[Tämä artikkeli on lisensoitu Creative Commons Attribution-NonCommercial-No Derivatives 3.0 Germany -lisenssillä. Sitä voidaan levittää ja jäljentää lisenssiehtojen mukaisesti.]

Mitä itsekkäämpi ihminen on, sitä enemmän hän menettää todellisen minänsä. Mitä epäitsekkäämmin ihminen toimii, sitä enemmän hän on oma itsensä. Michaelin loppu

Varpuset viheltävät sitä katoilta: Uusi paradigma on välitön, ontologian muutos. Sosiaali-ekologisen muutoksen tarve on jo levinnyt hallituspiireissä. Toiveen ja todellisuuden välissä on kuitenkin kokonainen vaikeuksien galaksi: esimerkiksi koko Euroopan unioni ja sen jokaisen jäsenen yksilölliset edut. Tai jokaisen kapitalistisesti rakennetun yrityksen selviytymisintressi maailmanlaajuisesti. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, mutta vähintään yhtä tärkeänä: kaikkien kuluttajayhteiskuntien osallistujien näennäinen oikeus kylläisyyteen maan päällä. Heillä kaikilla on yksi yhteinen piirre: vaatimattomuus olisi kuin kollektiivinen epäonnistuminen.

Ivan Illich tiivisti ongelman seuraavasti: "Kun hulluutta johtavaa käyttäytymistä pidetään normaalina yhteiskunnassa, ihmiset oppivat taistelemaan oikeudesta osallistua siihen."

Joten vain ripauksella realismia, voit heittää pyyhkeen, koska jokainen laukaus ei olisi jauheensa arvoinen sellaisessa vastoinkäymisvuoressa. Ja verrattuna olettamukseen, että joku perustamispiireistä otti sosioekologisen muutoksen tavoitteen sopivalla vakavuudella, murrosikäisen kaikkivaltiuden fantasiat näyttävät suorastaan ​​realistisilta.

Uusi lähestymistapa antaa toivoa

Jospa ei olisi täysin erilaista, toiveikasta lähestymistapaa. Amerikkalainen filosofi David R. Loy esittää sen näin kirjassaan "ÖkoDharma": "... ekologinen kriisi [on] enemmän kuin tekninen, taloudellinen tai poliittinen ongelma... Se on myös kollektiivinen henkinen kriisi ja mahdollinen käännekohta historiassamme.” Harald Welzer puhuu välttämättömästä "henkistä infrastruktuurista" ja "sivistysprojektin rakentamisen jatkamisesta", jotta jonakin päivänä "roskaa tuottavat" eivät enää nauttisi "korkeammasta sosiaalisesta laadusta - videon avulla". "kuin ne, jotka poistavat sen".

Ja koska tämä jatkorakennus näyttää niin vaikealta, melkein mahdottomalta, innovaatiotutkija Dr. Felix Hoch, jolla on tälle aiheelle omistettu kompakti volyymi: "Muunnuksen kynnykset - sisäisen vastuksen tunnistaminen ja voittaminen muutosprosesseissa". Thomas Metzinger, joka opetti filosofiaa ja kognitiivisia tieteitä Mainzin yliopistossa, on myös omaksunut uuden lähestymistavan äskettäin julkaistulla kirjallaan "Tietoisuuskulttuuri - henkisyys, älyllinen rehellisyys ja planeettakriisi". Ansiokkaasti hän ei tehnyt tätä akateemisesti korkealla tasolla, vaan luettavalla, selkeällä ja ytimekkäällä tavalla 183 sivulla.

Sisällön suhteen hän ei kuitenkaan tee siitä helppoa. Ensimmäisistä riveistä lähtien hän tarttuu härkää sarvista: "Meidän on oltava rehellisiä... Maailmanlaajuinen kriisi on itse aiheutettu, historiallisesti ennennäkemätön - ja se ei näytä hyvältä... Kuinka ylläpitää itsekunnioitusta historiallinen aikakausi, jolloin ihmiskunta kokonaisuudessaan menettää arvonsa? ... Tarvitsemme jotain, joka pysyy yksilöiden ja maiden todellisessa elämässä, vaikka koko ihmiskunta epäonnistuu."

Metzingerin asia ei ole valkeuttaa tilannetta. Päinvastoin, hän ennustaa "että myös ihmiskunnan historiassa tulee olemaan ratkaiseva käännekohta", paniikkipiste, jonka jälkeen "katastrofin peruuttamattomuuden ymmärtäminen saavuttaa myös Internetiin ja leviää viruksen leviämiseen". Mutta Metzinger ei jätä asiaa siihen, vaan hän näkee maltillisesti mahdollisuuden uhmata väistämätöntä järkevällä tavalla.

Ottaakseen haasteen vastaan

On sanomattakin selvää, että tämä ei ole eikä tule olemaan helppoa. Onhan maailmanlaajuisesti muodostunut joukko ihmisiä, Metzinger kutsuu heitä "Ihmiskunnan ystäviksi", jotka tekevät kaikkensa paikallisesti "kehittääkseen uusia teknologioita ja kestäviä elämäntapoja, koska he haluavat olla osa ratkaisua." Metzinger kutsuu heitä kaikkia työskentelemään tietoisuuden kulttuurin parissa, jonka ensimmäinen askel on ehkä vaikein, "kyky nicht toimia... impulssihallinnan lempeä mutta erittäin tarkka optimointi ja automaattisten tunnistusmekanismien asteittainen toteuttaminen ajattelumme tasolla". Metzingerin mukaan ihmisarvoinen elämäntapa syntyy "tietystä sisäisestä asenteesta eksistentiaalisen uhan edessä: Otan haasteen vastaan". Ei vain yksilöt, vaan myös ryhmät ja kokonaiset yhteiskunnat voisivat vastata asianmukaisesti: "Kuinka voi olla mahdollista epäonnistua tietoisuudessa ja armossa planeetan kriisin edessä? Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia juuri se."

Kehitettävä tietoisuuskulttuuri olisi "kognitiivisen toiminnan muoto, joka etsii ihmisarvoisia elämänmuotoja... Anti-autoritaarisena, hajautettuna ja osallistavana strategiana tietoisuuskulttuuri perustuu olennaisesti yhteisöön, yhteistyöhön ja läpinäkyvyyteen ja siten automaattisesti kieltää kaiken kapitalistisen riistologiikan. Näin katsottuna kyseessä on... sosiofenomenologisen tilan rakentaminen – ja sen myötä uudenlainen jaettu älyllinen infrastruktuuri”.

Kehitä löytökonteksti

Jotta ei juurtuisi ideologisesti, suurin haaste on kehittää "löytökonteksti", joka ei väitä tietävänsä tarkalleen, mitä pitäisi ja mitä ei pitäisi olla... uusi eettisen herkkyyden ja autenttisuuden muoto... moraalisen varmuuden puute... epävarmuuden hyväksyminen". Daniel Christian Wahl on kuvaillut tätä "resilienssiksi". Sillä olisi kaksi ominaisuutta: toisaalta elävien järjestelmien kyky säilyttää suhteellinen vakautensa ajan kuluessa, toisaalta kyky "muuttua vasteena muuttuviin olosuhteisiin ja häiriöihin"; Hän kutsuu jälkimmäistä "transformatiiviseksi resilienssiksi". Kyse on "viisaasta toiminnasta mahdollistaakseen positiivisen kehityksen arvaamattomassa maailmassa". Thomas Metzinger kuvailee avoimen mielen säilyttämistä, tiensä tuntemista arvaamattomaan tulevaisuuteen tietämättömyyden kulttuurissa "älyllisesti rehellisenä tietoisuuden kulttuurina". Tavoitteena olisi "maallinen henkisyys" "sisäisen toiminnan laatuna".

Maallinen henkisyys ilman itsepetosta

Metzinger on tietysti ankara suurimmalle osalle viime vuosikymmenien hengellisistä liikkeistä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. He ovat pitkään menettäneet progressiivisen impulssinsa ja ovat usein rappeutuneet "yksityisesti järjestettyjen uskonnollisten harhajärjestelmien kokemuspohjaisiksi muodoiksi... noudattavat kapitalistisia itseoptimoinnin pakotteita ja niille on ominaista hieman lapsellinen omahyväisyys". Sama koskee järjestäytyneitä uskontoja, ne ovat "perusrakenteeltaan dogmaattisia ja siten älyllisesti epärehellisiä". Vakavalla tieteellä ja maallisella henkisyydellä on kaksi yhteistä perustaa: "Ensinnäkin ehdoton tahto totuuteen, koska kyse on tiedosta eikä uskosta. Ja toiseksi ihanne ehdottomasta rehellisyydestä itseään kohtaan."

Vain uusi tietoisuuskulttuuri, "eksistenttiaalisen syvyyden maallinen henkisyys ilman itsepetosta", uusi realismi mahdollistaisi irtautumisen vuosisatoja viljellystä "ahneudesta kasvumallista". Tämä voisi "auttaa ainakin vähemmistöä ihmisistä suojelemaan järkiään, kun laji kokonaisuudessaan epäonnistuu". Kirjassaan Metzinger ei ole huolissaan totuuden julistamisesta, vaan nykyisen kehityksen tarkastelusta mahdollisimman hillitysti: "Tietoisuuskulttuuri on tietoprojekti, ja juuri tässä mielessä tulevaisuutemme on vielä avoin."

Thomas Metzinger, Tietoisuuden kulttuuri. Hengellisyys, älyllinen rehellisyys ja planeettakriisi, 22 euroa, Berlin Verlag, ISBN 978-3-8270-1488-7 

Arvostelu: Bobby Langer